Artesaanitason keto-leipää joka kotiin

Niina-Marika Lahnavik-Hoffren on ravintoloitsija ja yksi leipomo Ketoisen perustajista.

Energisellä Niina-Marikalla tuntuu olevan aina monta rautaa tulessa: Kuopiossa toimivan lähiruokaravintolan ohella hän on avaamassa syksyllä vielä uutta bisnesravintolaa Savilahteen. Viimeiset puolitoista vuotta ovat kuitenkin merkinneet vastatuuleen puskemista, ja Niina-Marika on nähnyt riipaisevan läheltä rajoitusten aiheuttamat vahingot lukuisille pienyrityksille.

Periksi ei anneta

Ensimmäisten sulkujen aikaan alalla alkoi levitä epävarmuus tulevasta. Niina-Marika ja hänen kälynsä Anni Hoffren ovat kuitenkin sen sortin yrittäjiä, jotka ovat vahvimmillaan paineen alla.

– Meillä on aina ollut kälyni Annin kanssa loistava tiimi ja päätimme silloin keväällä 2020, että luovuttaa ei voi, hän kertoo.

Niina-Marika puntaroi, että ihmisten ollessa etätöissä ja lasten pyöriessä kotinurkissa moni kaipaa maittavaa ja nopeaa ruokaa, joka maistuisi myös perheen pienimmille.

– Kyselimme lähikauppiailta, saisimmeko tuoda meidän ravintolaruokaa heidän hyllyihin myyntiin, hän kertoo.

Ystävykset ilahtuivat idean saamasta hyvästä vastaanotosta ja kehittelivät siihen oman lasagnen, josta tuli nopeasti suoranainen hitti. Ruoan suosio yllätti yrittäjät täysin. Töitä oli paiskittava lähes yötä päivää, jotta pystyttiin vastaamaan kysyntään. Suomen mittakaavassa ravintola oli ensimmäisten joukossa, joka jalkautui marketteihin koronakriisin alettua. Uutisia samansuuntaisesta trendistä alkoi kohta kantautua myös pääkaupunkiseudulta. Niina-Marikan mukaan juuri lähikauppojen vastaantulo pelasti useita ravintoloita.

– Moni pienempi, ja vähän isompikin toimija, sinnitteli ihan sillä eteenpäin, että kauppiaat ottivat ravintoloiden tuotteita myyntiin, hän kiittelee.

Väsymys ei johtunutkaan burn outista

Toisen sulkutilan aikoihin Niina-Marika huomasi väsyvänsä. Jalat eivät tahtoneet aina kantaa ja leposykkeet liitelivät huimissa lukemissa. Hän alkoi huolestua terveydentilastaan.

– Pari kertaa kävin sairaalassa tarkistuttamassa sydämen toiminnan, mutta mitään selkeää selitystä ei löytynyt, hän kertoo.

Onneksi löytyi osaava endokrinologi, joka oivalsi heti, että kyseessä voisi olla aivoverenvuodon aiheuttama oire, eikä burn out, jota myös oli epäilty. Selvisi, että Niina-Marika kärsi Sheehanin syndroomasta, eli synnytyksen aikaisesta pienestä aivoverenvuodosta aivolisäkkeessä. Kun siihen saatiin lääkitys, voimatkin alkoivat vähitellen palailla.
Fyysisen työn sijasta Niina-Marika päätti kuitenkin siirtyä myynnin puolelle ja ryhtyä kehittämään markkinoille jotakin aivan uutta.  Tuossa vaiheessa hän noudatti ketoruokavaliota, joka tuntui auttavan jaksamisessa.

– Tiesin, että kyseinen ruokavalio on aikoinaan kehitetty sairaalakäyttöön, ja että alun perin sitä on suositeltu muun muassa epileptikoille. Isommaksi trendiksi se kasvoi vasta myöhemmin, hän toteaa.

– Yhtenä iltana mutustelin itse tekemääni leipää, ja totesin, että onpa hyvää. Silloin aloin pohtia, olisiko siitä isommaksikin tuotteeksi. Olin miettinyt jo lukuisia muita vaihtoehtoja aina kuusenkerkkähillosta lähtien, hän toteaa naurahtaen.

Kun päätös leivän kehittämisestä vähittäismyyntiin oli tehty, Niina-Marika lähestyi tuttua lähikauppiasta.
Tämä mietti hetken ja kehotti häntä ottamaan yhteyttä Keskon tavarakauppajohtaja Harri Hoviin – tuote kuulosti kauppiaasta sen verran lupaavalta, että se voisi hyvinkin saada ilmaa siipiensä alle laajemmaltikin.

– Harri Hovi innostui ideasta heti puhelun aikana siinä määrin, että pääsimme suoraan Helsinkiin neuvottelemaan ja sillä tiellä tässä ollaan, Niina-Marika kertoo tyytyväisenä.

Ketoinen leipänen pääsi suoraan Keskon valikoimaan. Kolme kuukautta myöhemmin myös S-ryhmä halusi sen tuotelistalleen, ja vieläpä kesken jakson. Nyt sitä on saatavilla niin Prismoissa kuin City-marketeissakin ympäri Suomen.

Kotiseutu-uskollisuus ja lähituotanto

Seuraavaksi Ketoisella on edessä isompien tuotantotilojen rakentaminen. Myös työntekijämäärä tulee tuplaantumaan.

– Sen verran kotiseutu-uskollisia olemme, että haluamme luoda työpaikkoja tänne Kuopioon, Kuopion logistinen sijainti on myös hyvä, Niina-Marika painottaa.

Ketoinen on perheyritys, jonka osakkaina on tätä nykyä Annin ja Niina-Marikan ohella myös Kakkutaiteesta tunnettu Nanna Mononen, joka tuo yritykseen mukanaan konditoriapuolen osaamista. Neljäs osakas Mikko Lempinen tutkailee asioita puolestaan sijoittajan näkökulmasta, ja vastaa yrityksen turvallisuuskysymyksistä.

– Vaikka Mikolla ei ollut mitään aiempaa kytköstä leipomotoimintaan, on upeaa, että hän näki tässä hienon mahdollisuuden. Hän on osannut myös neuvoa miten isossa maailmassa toimitaan, Niina-Marika summaa.

Tulevaisuuden tähtäin on siis yrityksessä korkealla, mutta Niina-Marika ei halua vielä kertoa kaikkea, sillä neuvottelut ovat kesken.  Syksyllä kauppoihin saadaan myös Ketoinen sämpylä.

– Kuluneen vuoden aikana olemme oppineet paljon. Yksi tärkeimmistä lienee se, kuinka monen mutkan takana on, että ruoka saadaan kaupan hyllylle ja että se on siellä myös tuoretta, hän toteaa.

Tämän päivän kuluttaja on terveystietoinen. Niina-Marika haluaakin kannustaa ravintoloitsijoita tutkimaan sitä, miten asiakkaita voisi palvella entistä paremmin erikoisruokavalioiden tarjooman avulla.

Maku edellä

Ketoisen toiminta-ajatuksena on palvella kuluttajaporrasta, mutta myös ammattikeittiöitä laajemminkin. Tuote on poikinut runsaasti positiivista asiakaspalautetta ja uusia ideoita.

– Kuluttajat toivoisivat enemmän tämän tyyppisiä vaihtoehtoja. Ikävä kyllä tuotteesta ei saa kuitenkaan välitettyä koko tietoa asiakkaalle, koska lainsäädäntö ei taivu siihen, Niina-Marika huomauttaa.

Esimerkiksi ravintolapuolella on todella tiukat säädökset siihen, miten saa mainostaa. Ketoisen viljaton leipänen myydään päivittäistavarakaupoissa pakasteena, ja se löytyy gluteenittomien pakasteiden hyllypaikalta.

– Kuvaavaa on, että EU:ssa käsitellään nyt ruokaviraston toimesta sitä, saako ruokapakkaukseen laittaa tekstin, joka kertoo että kyseessä on ketogeeninen tuote. Karrikoiden voisi todeta, että tältä osin elintarvikelainsäädäntö on jämähtänyt jonnekin 1980-luvulle, hän toteaa.

Ketoinen leipäsen ja sämpylän raaka-ainekustannukset ovat perusvehnäleipään verrattuna korkeammat, mutta se ei huoleta Niina-Marikaa. Tilanne on sitä paitsi vähän samantapainen gluteenittoman leivän kohdalla. Hän painottaa, että Ketoinen leipäsen kohdalla kyse on artesaanikokin omaan ravintolaansa kehittämästä tuotteesta, joka taipuu moneen. Se kestää myös korkeita lämpötiloja, ja käy sekä leivittämiseen että krutonkien valmistukseen.

– Ennen kaikkea tarjoamamme tuote palvelee varsin laajaa kuluttajaryhmää, sillä se on paitsi gluteeniton ja täysin viljaton, myös keto-, paleo- ja diabetesruokavalion suosikki, Niina-Marika summaa.

Tämän päivän kuluttaja on terveystietoinen. Niina-Marika haluaakin kannustaa ravintoloitsijoita tutkimaan miten asiakkaita voisi palvella entistä paremmin erikoisruokavalion tarjooman avulla.

– Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma, ja kun ollaan menossa porukalla ulos syömään, halutaan että se yksi erikoisruokavaliota noudattavakin löytää listasta itselleen maittavaa syötävää. Loppujen lopuksi juuri hänen tarpeensa ratkaisee monesti sen, minne päädytään nauttimaan lounasta tai päivällistä, Niina-Marika kiteyttää.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.