Ateriapalvelu tukee ikäihmisen kotona asumista

Valmis, ravitseva kotiruoka on ikääntyvälle, monesti vielä yksin asuvalle ruokapalvelun asiakkaalle kotona pärjäämisen edellytys. Kotiin toimitettuna se on myös päivän piristys, joka tuo arkeen rytmiä.

Hanna Kuosa-Tervo ja hänen miehensä Jouni Tervo pyörittävät vuonna 2011 perustamaansa Häme Food Oy:tä, joka palvelee kotona asuvia ikäihmisiä.

– Asiakkaamme ansaitsevat maukasta ja jokainen asiakas on meille yhtä tärkeä. Pyrimme siihen, että hän saa eteensä värikkään ja houkuttelevan annoksen, Hanna toteaa

Yhtenä tärkeänä tehtävänä senioreiden ruokalistaa suunniteltaessa onkin asiakkaan ruokahalun herättäminen värien ja tuoksujen avulla. Tätä edesauttaa se, jos ateriat ovat tuoreita eivätkä tule pakkasesta.

Häme Foodin keittiö toimii palvelutalossa, jonka kaikki ateriat ovat niin ikään Häme Foodin tekemiä. Kuuden viikon välein kiertävässä ruokalistassa huomioidaan erilaiset juhlapyhät ja sesongit, mikä luo tervetullutta vaihtelua asiakaskunnan arkeen.

Kuuden viikon välein kiertävässä ruokalistassa huomioidaan erilaiset juhlapyhät ja sesongit, mikä luo tervetullutta vaihtelua asiakaskunnan arkeen. Esimerkiksi jouluisin on tarjolla jouluateria ja pääsiäisenä taas lammasta pyöryköiden tai pihvien muodossa. Kokolihaa on vähemmän tarjolla, sillä sen syöminen tuottaa haasteita monelle ikäihmiselle.

– Erikseen on toki tilattavissa niin sanottuja erikoisaterioita, jotka sisältävät arvokkaampia raaka-aineita, hän huomauttaa.

Näin syksyn myötä listalle ilmestyvät ruokaisammat sesongin ainekset, ja juurekset ja sienet. Keväisin menu on puolestaan hivenen keveämpi, ja ruuanlaitossa hyödynnetään runsaasti kasviksia ja kalaa. Olennaista on, että kaikille pitää löytyä tästä huolimatta mieluisia vaihtoehtoja.

– Asiakaspalaute on meille tärkeää voidaksemme kehittää sen pohjalta ruokatuotteita edelleen. Keräämme sitä kyselyjen avulla ja asiakkaat voivat antaa sitä myös puhelimitse tai kuljettajillemme, hän painottaa.

Palvelu on otettu vastaan hyvin ja Häme Foodilla on paljon pitkäaikaisia, pysyviä asiakkaita.

 

Kauppakassipalvelu täydentää kokonaisuuden

Yhteistyö kotiutustiimien ja kotihoidon kanssa on tiivistä. Häme Foodilta pystyy tarvittaessa saamaan tietyille alueille myös kauppakassipalvelun. Se on oiva ratkaisu sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat ateriapalvelun ohella muutakin tukea pärjäämiseensä. Toisaalta se tarjoaa avun myös niille, joilla ei ole ateriapalveluun varaa, mutta jotka eivät pääse kauppaan enää itse. Osa asiakkaista hyödyntää molempia palveluita.

Kauppakassipalvelu on osoittautunut hyväksi lisäksi yrityksen palvelupalettia ja yhdistyy mutkattomasti ateriapalveluihin. Hannan mukaan tarve sille kasvaa koko ajan, minkä huomaa asiakasmäärien kasvusta.

Ateriapalvelulla on asiakkaita Hattulasta aina Klaukkalaan asti. Yrityksellä on oma kuljetuskalusto ja henkilökunta, ja ateriat toimitetaan kylmäkuljetuksena asiakkaalle tilausten mukaisesti.

– Kaikki valmistetaan keittiöllämme ja annokset pakataan tuoreena suojakaasuun, jolloin niihin saadaan säilyvyys siten että se riittää asiakkaalla aina seuraavan viikon toimitusaikaan saakka, hän kertoo.

Hanna hoitaa keittiöllä kokin tehtäviä noin 1–3 työvuoroa viikossa.

Pariskunnan työnjako on suoraviivainen. Hanna vastaa ruokatuotannosta ja keittiöstä ja Jounin osaksi jää puolestaan logistiikka- ja henkilöstötoiminnot.

Keittiö sijaitsee palvelutalossa, jonka kaikki ateriat ovat niin ikään Häme Foodin tekemiä.

– Toimimme seitsemänä päivänä viikossa. Itse pyrin keskittämään työni arkipäiville, jotta viikonloppuisin jäisi aikaa kodille ja perheelle, Hanna toteaa.

Työyhteisöön kuuluu keittiöllä Hannan lisäksi kaksi kokkia sekä yksi aterioiden pakkaaja. Kuljetuspuolella työskentelee Jounin ohella yksi kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista työntekijää.

Osaavan henkilöstön merkitys on pienessä yrityksessä suuri, ja henkilökuntaa on välillä haastavaa löytää. Vasta kuluneen vuoden aikana yrittäjät ovat havainneet alan työvoiman saatavuudessa elpymisen merkkejä sitten koronavuosien, kun viime keväänä saapui useampia kesätyöhakemuksia.

 

Arjen ratkaisut parantavat työhyvinvointia

Henkilökunnan sitoutuneisuudella on iso merkitys yrityksen toiminnalle. Hannan mukaan avainsanoja heidän kaltaisessaan pienessä työyhteisössä ovat joustavuus ja lojaliteetti.

– Työntekijöiltä ei voi edellyttää joustavuutta, jollei työnantaja ole myös siihen omalta osaltaan valmis. Pyrimmekin tukemaan ja joustamaan työntekijöiden tarpeissa päivittäin ja haluamme olla lojaaleja ja rehellisiä heitä kohtaan, Hanna summaa.

Hyvällä yhteistyöllä ja joustavalla mentaliteetilla esimerkiksi henkilökunnan vapaatoiveiden ja lomasuunnitelmien suhteen rakennetaan positiivista työilmapiiriä.

– Kuuntelemme henkilökuntaa keittiövarustelun hankintoja ja työergonomian huomioimista koskien. Tämän ohella tarjoamme liikunta- ja kulttuuriseteleitä kokoaikaisille työntekijöillemme. Meiltä on ollut mahdollista saada tukea myös työmatkapyöräilyyn, hän valottaa.

Kun Hanna ei ole keittiöllä, hänen päivänsä alkaa klo 8–9 aikoihin. Silloin hän hoitaa laskutusta, ateriasuunnittelua, työvuorolistojen tekoa, palkkojen laskua tai muita juoksevia hallinnollisia asioita. Yksi aikaa vievä tehtävä on tukkutilaukset, jotka tehdään kolmesti viikossa.

 

Ruokapalvelun verkkokauppa helpottaa arkea

Yritys saa aika ajoin tarjouspyyntöjä kahvituksia, juhlatilaisuuksia tai muita cateringpalveluita koskien. Catering toimii palvelutalossa, jossa saattaa kokoustaa esimerkiksi yhdistyksiä ja yrityksiä. Lisäksi moni asukkaiden läheisistä järjestää tiloissa erilaisia tilaisuuksia.

Häme Food toimittaa catering palveluita myös erääseen lähistöllä sijaitsevaan yritykseen, jossa on useasti viikossa edustustoimintaa.

– Pieni määrä asiakkaista tulee ulkopuolelta ja hyvä niin, sillä resurssimme ovat rajalliset niin tilojen kuin henkilökunnan suhteen. Pidämme catering toiminnan tämän vuoksi pienimuotoisena, Hanna toteaa.

Catering nojaa asiakasryhmien mukaisesti perinteiseen reseptiikkaan ja menuihin sekä pitopöytiin. Tarjolla on kermakakkuja ja esimerkiksi muistotilaisuuteen voidaan valmistaa lohikeittoa tai haudutettua palapaistia.

Yritys avasi tämän vuoden alussa ateriapalvelujen verkkokaupan täydentämään palvelujaan. Sitä on markkinoitu vasta vähän, mutta siitä saatu kokemus on kannustavaa.

– Meille on tullut tilauksia niin omaisilta kuin itse asiakkailtakin. Nämä ovat kokeneet positiiviseksi sen, että tilauksen voi maksaa välittömästi eikä tarvitse huolehtia jälkikäteen tulevista laskuista, Hanne kuvailee.

Verkkokauppa on myös turvallinen tapa tilata ateriat. Ennakkomaksut palautetaan, mikäli asiakas joutuisi esimerkiksi sairaalaan ja ruokatoimituksia ei voitaisi tehdä.

Verkkokauppa parantaa palvelun läpinäkyvyyttä ja antaa asiakkaalle myös vapauden vertailla ja tutkia tarjontaa kaikessa rauhassa.

– Meihin voi olla yhteydessä myös verkkokaupan kautta ja ateriat saa tilattua myös laskutukseen. Kaikki ruokalistamme ovat myös nähtävissä helposti verkkokaupasta, hän kiteyttää.

 

Raaka-aineiden kustannusrakenne huolestuttava

Ateriapalvelun kotimaisuusasteemme on tällä hetkellä noin 75 prosenttia. Hanna pyrkii seuraamaan ruokalistasuunnittelussa tukun tarjouksia ja uusia tuotteita. Listalta löytyykin muun muassa Itämeren silakkapyöryköitä sekä Säkylän kasvispyöryköitä. Uusimpana tuotteena menussa ovat ahvenpyörykät.

Ateriapalvelun kotimaisuusasteemme on tällä hetkellä noin 75 prosenttia. Hanna Kuosa-Tervo pyrkii seuraamaan ruokalistasuunnittelussa tukun tarjouksia ja uusia tuotteita.

– Pyrimme kotimaisuuteen niissä raameissa kuin se on mahdollista – aterian hinta on suurin haaste, sen pitää pysyä kohtuullisena asiakkaalle, vaikka samaan aikaan niin raaka-aine- kuin pakkaus- sekä palkkakustannukset nousevat, hän toteaa vakavana.

Kustannusrakenne onkin Hannan mukaan tänä päivänä huolestuttava ja kustannusten vieminen asiakashintoihin haasteellista.  Nousutahti on ollut viime vuosina aivan liian kova, mikä asettaa koko alan ahtaalle. Haastavinta on paikoissa, joissa ateriahinta on määritelty joko tarkasti tai tietylle tasolle. Esimerkiksi hyvinvointiyhtymien piirissä olevat palvelutalojen asukkaat maksavat kaikki ateriastaan saman hinnan, joka määritellään etukäteen. Tämän jälkeen palveluyrittäjien tulee tarjota se sillä hinnalla huomioiden kustannukset ja hintojennousut.

– Valitettavasti en ole tällä saralla mikään spesialisti, enkä osaa siten sanoa mitä pitäisi muuttaa. Toivon, että ne, jotka osaavat ja pystyvät siihen, uskaltaisivat tehdä rohkeita ratkaisuja parantaakseen tilannetta, hän huomauttaa.

 

Positiivisin mielin kohti uusia haasteita

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten vuoden 2011 jälkeen, kun pariskunta perusti Häme Food Oy:n vastaamaan sen hetkistä muuttunutta tilannetta ateriapalvelukentällä Hämeenlinnassa.

Yritys oli aiemmin sopimussuhteessa Hämeenlinnan kaupunkiin ateriakuljetusten osalta. He toimivat ensin muutaman vuoden toisen yrittäjän kanssa yhteistyössä tilaten ateriat pakattuna heiltä ja toimittaen ne asiakkaille.

– Vuonna 2014 perustimme rinnalle juhlapalveluyrityksen, jolle siirsimme ateriavalmistuksen, näin ollen pystyimme itse suunnittelemaan sisällöt ja palvelut entistä paremmin. Korona teki tepposiaan ja jouduimme hakemaan itse juhlapalveluyrityksen konkurssiin vuonna 2021, Hanna kertoo.

Yrittäjät halusivat kuitenkin taata ateriapalveluyrityksen jatkumisen ja saivatkin siirrettyä toiminnan pienempään keittiöön Riihimäelle.

– Nyt olemme toimineet vuodesta 2022 saman yrityksen alla valmistaen ja kuljettaen aterioita asiakkaillemme.

Asiakkaita on Kanta-Hämeessä sekä Uudellamaalla. Alan koulutusta on haettu matkan varrella lisää. Hannalla on kokin ammattitutkinto ja tällä hetkellä hän laajentaa osaamistaan opiskelemalla Restonomiksi.

– Olemme puolisoni kanssa niin sanottuja monialayrittäjiä ja meillä on aina meneillään jotakin projektia joko liittyen toisiin toimialoihimme tai toimitiloihimme. Haluamme kehittää yrityksemme toiminta edelleen, hän toteaa lopuksi.

Haastattelu: Irmeli Kojonen

 

Kuvat: Häme Food Oy

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.