Ihanimmat sienireseptit

Onnekkaimmat ovat saattaneet löytää koreihinsa jo sienisaalista. Mihin kaikkeen metsäsieniä voisi hyödyntää? Kokosimme alle herkullisia sienireseptejä – mukavia kokkailuhetkiä!

Taivaallinen sienikeitto sherryllä ja timjamilla (kuudelle)

Keitossa toimii parhaiten kantarellien ja suppilovahveroiden sekoitus, jossa on puolet kumpaakin. Jos haluat keitolle ylellisen ja tuoksuvan loppusilauksen, lorauta sekaan valkoista tryffeliöljyä juuri ennen tarjoilua.

  • 2 ruokalusikallista suolatonta voita
  • 2 ruokalusikallista oliiviöljyä
  • 1 keskikokoinen sipuli pilkottuna
  • 4 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 300 grammaa tuoreita metsäsieniä puhdistettuina ja ohueksi
  • 2 ruokalusikallista tuoreita timjaminlehtiä
  • suolaa ja mustapippuria
  • noin 10 dl kana- tai vihanneslientä (itse tehtyä tai liemikuutiosta)
  • puoli desiä suurustetta
  • 3 ruokalusikallista kuivaa sherryä
  • 1 ruokalusikallinen soijakastiketta

Sulata voi ja ja kiehauta hiljalleen oliiviöljyn kanssa. Lisää sipuli ja paista kunnes sipuli alkaa ruskistua, noin neljän minuutin ajan. Lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja keitä noin minuutti. Lisää sienet, kaksi ruokalusikallista timjaminlehtiä sekä puoli teelusikallista suolaa ja mustapippuria. Paista 2-4 minuuttia, kunnes sienet antavat myöten.

Lisää kana- tai kasvisliemi ja kiehauta. Alenna sen jälkeen lämpöä ja anna liemen kiehua hiljalleen 7-10 minuutin ajan.

Ota kattila pois liedeltä ja anna sen hieman jäähtyä. Siirrä puolet keitosta blenderiin ja aja kunnes se tasaiseksi. Kaada seos kattilaan ja sekoita joukkoon suuruste, sherry ja soijakastike. Lisää hieman suolaa ja pippuria, mikäli tarpeen ja lämmitä keitto uudelleen. Ripauta annoksiin hieman timjamia ja avot!

. . . . . . . . . . . . . . . . . .

Kolmen tähden sienirisotto (2-3 hlöä)

  • 3-4 kourallista kolmen tähden sieniä: kantarelleja, suppilovahveroita, kehnäsieniä, herkkutatteja
  • 2 dl risottoriisiä
  • 50g voita (jos haluat tehdä terveellisemmän version, vaihda tämä tarvittavaan määrään öljyä)
  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 iso keltasipuli tai pari salottisipulia
  • 5 dl kasvislientä
  • 2 dl kermaa (jos haluat vähärasvaisemman version, käytä 10% ruokakermaa)
  • 2 dl valkoviiniä viiniä tai 1 tölkki olutta
  • 100gr Grana Padanoa (jos haluat terveellisemmän version, puolita juustomäärä)
  • Persiljaa koristeluksi

Pilko valkosipuli ja sipuli ja kuullota niitä hetken öljyssä tai voissa. Lisää tarkasti mitattu risottoriisi. Jos käytät voita, niin lisää koko 50 grammaa jo tässä vaiheessa, niin sen maku imeytyy risottoriisiin ihanasti. Kuullottele hetki riisiä, sipulia ja valkosipulia. Nyt on aika lisätä putsatut ja pilkotut kolmen tähden sienet risottokattilaan. Jos käytät öljyä paistamiseen niin lisäile öljyä sen verran kuin tarvitset ettei tartu pohjaan. Lisää myös sipulit  ja valkosipulit joukkoon.

Paistele koko sipuli-sieniseosta muutaman minuutin ajan ja lisää sitten pari desiä viiniä tai oluttölkki ja vähennä lämpöä niin, että risotto muhii mutta ei kiehu. Muista sekoitella puulastalla koko ajan. Kun neste on imeytynyt lähes kokonaan, lisäile kasvislientä desi kerrallaan ja odottele aina, että neste imeytyy lähes kokonaan ennen kuin lisäät lisää. Lisää kasvisliemikuutio jo olut mukana kattilaan ja lisää vettä suoraan hanasta desi kerrallaan.

Maista riisiä, sen kuuluu jättää puolikypsäksi täydellisen lopputuloksen saamiseksi. Kun riisi on al dente (puolikypsä) niin lisäät kerman tai ruokakerman ja juuston, ja vähennät hieman lämpöä. Anna muhia vielä viitisen minuuttia tai kunnes neste on sopivasti imeytynyt. Risoton salaisuus on jättää se puolikypsäksi ja löysäksi! Sen kun opit niin teet maailman parasta risottoa. Tärkeää on myös muistaa, että kun risoton lämpötila laskee, eli kun se laitetaan lautaselle, niin risotto paksuuntuu. Eli jos risotto näyttää puuromaisen löysältä kattilassa, se on juuri täydellinen. Koristele persiljalla ja avot – kolmen tähden risottosi on valmis nautittavaksi!

. . . . . . . . . . . . . . . . . .

Parmesaani-lampaankääpä sticksit

Sticksit:

  • lampaankääpää
  • kananmunaa
  • korppujauhoja
  • raastettua parmesaania
  • suolaa
  • pippuria

Dippi:

  • kermaviili
  • valkosipuli
  • sitruunamehua
  • suolaa

Paistamiseen:

  • voita
  • öljyä

Sekoita kananmunan rakenne rikki kulhoon. Sekoita parmesaani, korppujauho, suola ja pippuri keskenään toiseen kulhoon. Pilko käävät pienemmiksi suupaloiksi. Älä tee liian pientä jälkeä, muuten on kovin työläs vaihe edessä. Yritä tehdä niistä suurin piirtein ranskalaisen muotoisia. Kasta sientä munassa ja pyöräytä parmesaani-korppujauhoissa. Paista kovalla lämmöllä voi-öljyseoksessa (käytä runsaasti voita) kunnes sticksit ovat kullanruskeita.

Pilko sopiva määrä valkosipulia, itse käytän 2-3 kynttä yhteen purkkiin kermaviiliä. Sekoita valkosipuli, loraus sitruunamehua ja suola kermaviiliin. Anna maustua jääkaapissa hetken.

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.