Lounaskahvila Triangeli tarjoaa reilua kotiruokaa

Jo oven avatessaan tuntee sieraimissaan hyvän ruuan tuoksun. Lounaskahvila Triangelin konsepti nojaa perinteiseen kotiruokaan, joka valmistetaan huolella ja kunnollisista raaka-aineista.

Lounasravintolan perustaja ravintolayrittäjä Sari Keskitalo tietää, että ateriasta pitää lähteä nälkä. Valtaosa, noin 90 prosenttia kävijöistä, on raavaita, raskaan työn tekijöitä. Aamulla töitä aloitellessa ei ole kuitenkaan aina helppoa ennustaa paljonko asiakkaita on tulossa. Etenkin perjantaisin se voi olla haasteellista.

– Meillä käy paljon Pohjois-Suomesta tulevia rakennustyömiehiä, jotka lähtevät kotiin viikonlopun viettoon jo torstai-iltana, Sari kuvailee.

Herttoniemi on teollisuusaluetta, jossa toimii useita autokorjaamoja, ja siinäkin mielessä asiakasvirrassa voi olla vaihtelua.

– Taitava kokkimme osaa kuitenkin vuosien kokemuksella vetää ne oikeat määrät jostakin hihasta, niin että kaikille riittää varmasti lounasta, hän naurahtaa.

Kunnon lounas antaa virtaa päivään

Sarin työpäivä alkaa tavallisesti aamuseitsemältä, jolloin ryhdytään valmistelemaan päivän lounasta. Suurin osa raaka-aineista tulee niin sanotusti isona tavarana, ja tämän vuoksi esimerkiksi lihat ynnä muut on leikattava valmiiksi edellisenä päivänä. Lounaaseen kuuluu runsas salaattipöytä, joka vaihtelee päivittäin. Pääruokaa on tarjolla kahta lajia, joista toinen on aina jokin liharuoka. Lisäksi on keittoa, jota voi nauttia myös keitto-salaattipöytänä. Kolmantena ruokalajina on myös kasvisvaihtoehto.

– Asiakaskunnasta valtaosa on miehiä, ja liharuuat ovat heidän parissaan selkeästi kaikkein suosituimpia, Sari kertoo.

Raaka-aineiden hankinnassa määräävä tekijä on laatu. Liha ja tuoretuotteet tulevat tukkutoimijoilta Heikin Lihalta ja Kanta-Hämeen Tuoretuotteelta.

– Kaiken pitää olla ehdottoman tuoretta ja kotimaista, siitä emme tingi. Kaikki valmistetaan aina päivän tarvetta vastaavasti, Sari painottaa.

Lihakuorma tulee kaksi, jopa kolmekin kertaa viikossa.  Viikon menu on kotoisaa luettavaa, sillä sieltä löytyy monet isoäitien keittiöistä tutut ja perinteikkäät ruokalajit. Keitot ovat pääosin rouhevan ruokaisia, ja esimerkiksi makkarakeittoa on lähes viikoittain.

Perinteinen kotiruoka on ravintoloissa jo harvinaisuus

Vuodenaikojen vaihtelu näkyy ruokalistassa ja menekissä. Salaatit, ja jonkin verran myös wokit, ovat kesäaikaan suosittuja. Suomalainen on kuitenkin perunaihminen, ja syksyn tullen alkaa etenkin perunamuusi tehdä kauppansa.

– Valmistamme sen aina alusta asti itse, emmekä käytä mitään muusijauheita, hän huomauttaa.

Vaikka perinteinen kotiruoka on Triangelin ydinosaamista, lounasravintolalla on myös à la Carte -lista, josta voi tilata hampurilaista, wingsejä tai frittikoreja. Nuoret suosivat niitä etenkin perjantaisin. Herttoniemessä on paljon etnisiä ruokaravintoloita, niin kebab- kuin wokkipaikkoja sekä pizzerioita. Niiden kuuden vuoden aikana, joina Triangeli on toiminut, vaihtuvuus ravintoloiden parissa on ollut suuri.

– Aloitimme toimintamme täällä vuokratiloissa, ja sopimusta solmiessa kävi ilmi, että näissä tiloissa on toiminut useita eri kansallisuuksien ravintoloita peräjälkeen, hän huomauttaa.

Sari pitääkin perustamansa ravintolan linjausta onnistuneena. Triangelin konsepti alkaa olla harvinaisuus, joka erottuu valtavirrasta. Lounasravintolassa käy nimekkäitäkin urheilijoita, jotka arvostavat ravitsevaa perusruokaa.

– Vaikka toimimme omalla perunamuusi-sianlihakaste -linjalla, reseptiikassa on silti huomioitu terveysvaikutteet, emmekä uita kaikkea kermassa ja voissa, hän summaa pilke silmäkulmassa.

Sari Keskitalo pitää ravintolansa linjausta onnistuneena. Triangelin kotiruokakonsepti alkaa olla harvinaisuus, joka erottuu valtavirrasta.

Torstai on hernekeittopäivä

Selkeä kestosuosikki ovat oman keittiön lihapullat. Lounasravintolan listalla on myös siankyljestä valmistettu perinteinen sianlihakastike. Sen menekki on aina taattu. Sitä ei kuitenkaan tarjota usein, vaan ainoastaan kerran kuukaudessa.

– Se on niin harvinaista herkkua, jota siitä pitävät osaavat arvostaa. Hyvä etteivät asiakkaat vedä pukua päälle lounaalle tullessaan, niin lämpimiä muistoja se nostaa lapsuudesta monen kohdalla, Sari kertoo.

Torstaisin on hernekeittopäivä. Liotetuista herneistä alusta asti itse tehty hernekeitto on Triangelin hittituote, jota tullaan syömään lounasravintolaan Helsingin Itäkeskusta myöten. Sari pitää kunnia-asiana, ettei keittoon käytetä kinkkusuikaleita, vaan savupotkaa, joka tuo keitolle sen aidon, hienovireisen maun.

– Kerran erehdyin siirtämään hernekeiton laskiaistiistaille. Se oli iso virhe, sillä ei kaikilla ole hiihtolomaa, että osaisivat noteerata muutoksen. Siitä lähtien meillä on ollut hernekeittoa aina torstaisin, jottei kenenkään vain tarvitsisi pettyä.

Jälkiruuaksi tarjotaan pannulla paistettuja lettuja hillon ja kermavaahdon kera. Niitä on varattava runsaasti, sillä menekki on suuri.

– Meillä käy täällä hyvin syövää porukkaa, ja tuumaankin aina asiakkaille, että lisää saa ottaa – meillä ei punnita sisään tullessa, eikä ulos lähtiessä, hän nauraa.

Muutkin jälkiruuat noudattelevat perinteistä suomalaista keittiötä: kauden mukaan valmistetaan erilaisia marja- ja hedelmäkiisseleitä. Kesäisin nautitaan mansikkaraparperipiirakkaa ja erilaisia rahkoja. Ne tehdään kaikki alusta asti itse.

Seniorilounas ja sen merkitys

Iltapäivisin klo 12.30–13.30 tarjottava seniorilounas on kerännyt ympärille vakiintuneet asiakaskunnan. Ryhmä sai alkunsa keittiöpäällikkö Olli Maunolan ideasta. Hän oli kuullut, että jossakin Helsingin keskustan lounasravintolassa oli kokeiltu vastaavaa konseptia hyvin tuloksin.

– Otin yhteyttä paikallislehteen ja ihmiset innostuivat lukiessaan siitä. Myös puskaradion kautta tulee aina mukaan uusia kasvoja, Sari kertoo.

Triangelin seniorilounas on sosiaalinen kokemus ja monelle päivän kohokohta. Lounashinta on myös hieman edullisempi eläkeläisille. Senioreiden oma lounasaika iltapäivällä tasaa työtä keittiön ja salin puolella.

– Kyllä ryhmällä on merkitystä lounasravintolamme toiminnalle, sillä tiedämme aina, että heitä saapuu päivittäin useampi kymmenen henkeä tänne syömään, hän toteaa.

Joukossa on pariskuntia, mutta on myös leski-ihmisiä ja sinkkuja, jotka eivät tykkää ruokailla yksin. Ryhmä on löytänyt salista myös oman vakipaikkansa, jossa istutaan ja vaihdetaan kuulumisia, kuten kenen mökillä on orapihlaja-aita jo leikattu tai mitä kukin on viikon mittaan saanut aikaiseksi. Sarin mielestä työn suola on juuri asiakkaiden kohtaaminen.

– Moni heistä on tullut todella tutuksi vuosien varrella, ja juttelemme kaikesta muustakin kuin päivän ruuasta. Se on mieltä lämmittävä lisä tähän työhön.

Moni mieltää seniorilounaan niin vahvaksi osaksi arkeaan, että saattaa jopa soittaa lounasravintolaan ilmoittaakseen silloin, jos on estynyt jonkin menon vuoksi osallistumaan lounaalle.

– Ja tietenkin kun täällä käy paljon ihmisiä, he tykkäävät, kun voi jutella omalla kielellään, hän toteaa.

Koronakriisistä selviäminen

Helsingin Herttoniemessä on paljon pk-yrityksiä ja toki myös niitä palvelevia henkilöstöravintoloita. Lounaskahvila Triangeli on tehnyt autofirmojen kanssa Easy Break -sopimuksen, jossa tämän asiakasryhmän lounas on ajoitettu iltapäivään. Se takaa osaltaan tasaisemman asiakasmäärän työpäivälle. Korona-aika on koetellut alaa kovalla kädellä, ja myös Sari on saanut sen tuntea.

– Triangeli selvisi pahimmasta juuri ja juuri pää pinnalla pysyen. Onnena onnettomuudessa oli, että minulla on Triangelin ohella läheisyydessä toimiva henkilöstöravintola, jonka toimintaan rajoitukset eivät vaikuttaneet yhtä pahasti, hän kertoo.

Sarilla on kahvila myös Myllypuron jäähallissa, jota hän pyörittää yhdessä lastensa kanssa. Se selvisi kesästä luistelu- ja jääkiekkoleirien ansiosta.

– Onneksi niin, sillä saimme valmistaa siellä lounasta useammalle tuhannelle hengelle, hän valottaa.

Senioriryhmä jäi kokonaan pois koronarajoitusten aikaan. Lounaskahvila Triangeli lanseerasi nopeasti käyttöön take away -konseptin, mikä auttoi pahimman yli. Sittemmin rajoitusten poistuttua senioriryhmän toiminta on taas elpynyt.

– On ilo seurata miten juttu luistaa yhdessä ruuan ääressä, ja kuinka he parantavat maailmaa ja suunnittelevat kaikenlaista, Sari kuvailee.

Koronakriisin myötä lounasravintolan aukioloaikaa jouduttiin lyhentämään tunnilla. Nyt se sulkee ovensa jo klo 14.00 aikoihin. Koronan vuoksi on pitänyt myös opetella selviytymään minimihenkilöstöllä. Sari Keskitalo toivookin, että syksyn myötä elämä alkaisi normalisoitua, ja ravintola-alan näkymät paranisivat.

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

16 maaliskuun, 2022-
18 maaliskuun, 2022

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.