Maailma tarvitsee forssalaisia vuokia

Visionäärinen innovointi, käyttäjäystävällisyys ja oikea ajoitus on avannut suomalaisyhtiölle ovet kasvaville maailmanmarkkinoille.

Forssalainen kiertotalousyhtiö Jospak Oy havaitsi merkit elintarviketeollisuuden pakkausmarkkinoiden murroksesta ajoissa ja alkoi kehittää teknologiaa ekologisempien pakkausten valmistamiseen jo vuonna 2014. 

Työn tuloksena syntyi vuokateknologia, jonka avulla muovin käyttö elintarvikepakkauksissa vähenee jopa 85 prosentilla. Elintarvikkeiden hyllysäilyvyys myös pysyy samana, mutta hiilidioksidipäästöjä syntyy yli kaksi kertaa perinteistä pakkausta vähemmän. Jospak®-vuoka luo myös erittäin hyvän potentiaalin pakatun elintarvikkeen brändin lisäarvon rakentamiseen.

Ilmastotietoiset asiakkaat pitävät uutta innovaatiota arvossaan, mikä näkyy Jospakilla jyrkkänä kasvukäyränä. Yhtiö kasvattaa lähitulevaisuudessa vuosittaista tuotantokapasiteettiaan 10 miljoonasta vuoasta jopa 150 miljoonaan vuokaan. Räjähdysmäinen kasvu mahdollistetaan uudella tehtaalla, joka nousee Forssaan vuoden 2022 aikana.

– Yritykset ovat sitoutuneita ilmastotalkoisiin ja ympäristötekijät painavat yhä enemmän kuluttajien ostopäätösten taustalla. Tunnistimme markkinoiden muutoksen riittävän ajoissa ja onnistuimme innovoimaan tuotteen, jonka käyttöönotto ei vaadi asiakkaalta mittavia investointeja, Jospakin toimitusjohtaja Janne Sokajärvi avaa.

Helppo siirtymä 

Kasvupotentiaali elintarvikepakkausten markkinoilla on valtava. EU:n alueella kulutetaan vuosittain noin 120 miljoonaa ruokavuokaa, joista nykyisellään kaksi kolmannesta on muovisia. Ympäristöystävällisten ratkaisujen kysyntä kasvaa, mutta niin kasvaa tarjontakin. Jospak erottuu pakkausalan kilpailluilla markkinoilla helppokäyttöisyydellään, joka on saanut tunnustusta myös kansainvälisessä vertailussa. 

– Voitimme vuonna 2018 Pohjoismaisen pakkausalan innovaatiokilpailun, jonka jälkeen toimintamme lähti lentoon. Tietoisuus vuokateknologiastamme lisääntyi entisestään vuonna 2019, kun sijoituimme kansainvälisen World Packing Organizationin World Star -kilpailussa kartonkipakkauksellamme kärkeen yhdessä Coca-Colan kanssa.

Jospakin visionäärinen kehitystyö mahdollistaa elintarviketeollisuudelle helpon siirtymän ympäristöystävälliseen pakkaamiseen.

– Kartonkivuokamme sopii elintarviketeollisuuden kaikkiin prosesseihin sellaisenaan. Kaasutiiviys varmistaa säilyvyyden, ja brändiviestinnän voi painattaa suoraan aaltopahviin tai kartonkiin, joten tuplapakkaamiselta vältytään.

Huima kasvu saa jatkoa

Jospakin toiminnan skaalautuminen 150 miljoonan vuoan tuotantokapasiteettiin vähentää vuosittaista muovin käyttöä noin 2 200 000 kilolla ja hiilidioksidipäästöjä jopa 10 000 000 kilolla. Tavoitteena on tuotantokapasiteetin noston lisäksi edistää kiertotaloutta lisensoimalla teknologiaa ympäri maailmaa.

– Olemme kehittäneet liimattoman koneen ja vuokarakenteen. Vuoillamme on kova kysyntä globaalisti, joten tähtäimessämme on lisensoida valmistamiseen käytettävä teknologia vuoden 2023 aikana.

EU:n regulaatio muovin käytön vähentämiseksi vuoteen 2030 mennessä tulee lisäämään painetta vaihtoehtoisten pakkausten käyttämiseen entisestään.

– Pitkän aikavälin tavoitteenamme on vastata kysynnän kasvuun.

 

TEKSTI MARI KORHONEN  KUVA SUVI ELO

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.