Maku edellä tunnelmasta tinkimättä

Helsingin ytimessä sijaitsevassa Old Boy -ravintolassa uskotaan hyvän elämyksen syntyvän rennosta tunnelmasta ja ruoasta, joka valmistetaan maku edellä. – Meillä saa herkullista ruokaa, mutta meillä ei tarvitse pönötellä, tiivistää Old Boyn ydinviestin Hanne Honkanen, yksi ravintolan kolmesta osakkaasta.

Old Boyn perustana on korealainen ruoka, saatavilla on hyvä valikoima jaettavia annoksia. Makumatkalle vievää ruokaa nautitaan ympäristössä, joka jää positiivisella tavalla mieleen. – Old Boyssa on kolme eri tavoin sisustettua huonetta. Tila mahdollistaa sen, että syömään voi tulla isommalla porukalla, ja meillä on myös intiimejä paikkoja romanttisille illallisille.

Pimeät illat ja valaistus tuovat Old Boyn tunnelmaan oman viehättävän lisänsä. Ruoan ja sisustuksen lisäksi Old Boy satsaa musiikkiin. Honkanen kertoo huomanneensa asiakkaiden ja henkilökunnan musiikkimaun menevän saumattomasti yhteen. – Soitamme asiakkaiden rakastamaa musiikkia ja henkilökuntakin innostuu välillä tanssimaan. Rennossa tunnelmassa on helppo kokea jotain aivan uutta. Moni asiakas valitsee Honkasen mukaan listalta ruokaa, jota ei ole koskaan aiemmin maistanut.

– Olemme saaneet paljon palautetta siitä, että voitamme ihmisten ennakkoluuloja. Asiakkaat rakastuvat uusiin makuihin. Se on juuri sitä mitä tavoittelemme ja siksi emme säästele vaivannäköä annosten valmistamisessa. Honkanen kertoo asiakkaiden usein kysyvän, miten tämä annos syödään. Sanon, että meillä saa syödä niin kuin itselle on paras. Meillä ei tarvitse pingottaa.

Teksti Tiina Örn

Old Boy: Ludviginkatu 3-5, 00130 Helsinki, Finland

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on google
Share on whatsapp

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

Tuoreimmat uutiset

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.