Panimoiden positiivinen kevät – myynti kasvoi lähes kaksi prosenttia

Toinen koronakevät ei kurittanut panimoita edellisvuoden tapaan. Panimotuotteiden myynti kasvoi alkuvuoden aikana, hyvää tukea kasvulle saatiin helteisestä keväästä. Panimoiden toimintaa myös arvostetaan Suomessa ja niiden työllistävä vaikutus nousee korkealle sijalle eurooppalaisessa tutkimuksessa.

Huhti-kesäkuu oli hyvää aikaa panimotuotteiden myynnille toisesta koronakeväästä huolimatta. Panimotuotteiden kokonaismyynti kasvoi vajaalla kahdella prosentilla edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Suurin nousu nähtiin virvoitusjuomissa, jossa kasvua edellisvuoteen oli peräti 7,6 prosenttiyksikköä. Myös kivennäisvesien myynnissä nähtiin jopa 7,5 prosentin kasvu.

Oluen ja siiderin osalta myyntiluvut vastaavat viimevuosien aikaisia trendejä. Oluen myynti laski hellekeleistä ja normaalia vähäisemmästä Viron matkailusta huolimatta hieman alle 4 prosenttia, merkittävänä syynä tilaisuuksien ja tapahtumien vähäisyys normaalikesään verrattuna. Siiderien osalta laskua oli puolestaan 1,5 prosenttia, mutta long drink -juomat nousivat vajaa kolme prosenttia.

Oluen arvostus kasvussa Suomessa

Vaikka oluen myyntimäärät ovat laskeneet viimeisten vuosien aikana, on oluen arvostus kaikesta huolimatta nousussa Suomessa. Euroopan oluentuottajien kattojärjestön Brewers of Europen Beer Image Tracker -tutkimus (BIT) piirtää positiivista kuvaa suomalaisten suhtautumisesta olueen.

Oluen yhteiskunnallinen arvostus sai mittaushistorian (2016–2021) parhaan arvosanan ja lähentelee jo keskieurooppalaisten olutmaiden arvostusta. Suomi on tutkimuksen mukaan harvoja Euroopan maita, jossa olutta arvostettiin viiniä korkeammalle. Oluen arvostuksesta puhuttaessa nousee seuraavat asiat pinnalle: laaja tuotevalikoima, oluenpanemisen pitkä historia, tuotantoon käytettyjen raaka-aineiden kotimaisuus ja ekologisuus, sekä oluen nauttimiseen liittyvä sosiaalinen ulottuvuus.

-Olutkulttuurin kehitys on viime vuosina ollut vahvaa. Olut tunnistetaan nykyään selkeänä osana suomalaista ruokapöytäkokonaisuutta. Vähäkaloriset ja gluteenittomat vaihtoehdot ovat tuoneet oluet myös niiden keskuuteen, jotka eivät ole ennen pystyneet niitä nauttimaan. Suomi on siirtynyt selvästi keskieurooppalaiseen suuntaan oluen arvostuksessa, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

Sukupuolijakaumia tarkasteltaessa on oluen arvostus noussut eniten naisten osalta. Miehet arvostavat oluen yhä korkeammalle, mutta ero on selkeästi kaventunut viime aikoina. Olutta ei nähdä enää pelkästään miesten juomana, vaan se soveltuu kaikille sukupuolesta riippumatta.

Myös panimoiden toimintaa arvostetaan Suomessa. Panimoiden toiminnassa arvostetaan erityisesti panimoteollisuuden taloudellisia hyötyjä paikallisille yhteisöille, työllisyyden parantamista, laadukkaita tuotteita, sekä innovatiivisuutta erityisesti vähäalkoholillisten oluiden tuotannossa. Ympäristöasioiden huomioiminen panimoissa on niin ikään noussut arvostustaulukossa viime vuoden luvuista.

-Suomalaiset panimot ovat tehneet jo vuosikymmeniä vastuullisuustyötä. Raaka-aineet ovat pääasiallisesti kotimaisia, kuten myös tuotanto. Tämän lisäksi panimot asettavat ympäristöasiat todella korkealle tärkeysjärjestyksessä. Tutkimuksesta on ilo huomata, että jäsentemme vastuullisuustoimet huomataan myös kuluttajien keskuudessa, sanoo Loikkanen.

 

KOTIMAANMYYNTI 1.4.−30.6.2021

Juoma 4-6/2021 4-6/2020 Muutos Muutos
                 milj. l. milj. l. milj.l. %
Olut 98,8 102,8 -3,9 -3,8
Siideri 7,0 7,1 -0,1 -1,5
Long drinkit 15,7 15,3 0,4 2,8
Virvoitusjuomat 81,6 75,8 5,7 7,6
Kivennäisvedet 34,6 32,2 2,4 7,5
Kokonaismyynti 232,7 233,2 4,5 1,9

Lähde: Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n jäsenyritysten Hartwallin, MBH Breweries Oy:n, Momentin Groupin, Olvin, Red Bullin ja Sinebrychoffin myyntitilastoihin.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

tuula.loikkanen@panimoliitto.fi, p. 040 922 0750

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.