Ramin Konditoria laajentaa

Ramin Konditoria Kahvila Oy laajentaa toimintaansa. Yritys rakentaa uuden 1500 neliön leipomon Mikkelin Visulahteen.

-Tilat on jo suunniteltu ja seuraavaksi vuorossa on rakennuslupavaihe. Tavoitteenamme on päästä rakentamaan uutta leipomoa keväällä 2021. Toimintaan leipomo on määrä avata keväällä 2022, Isto ja Pirita Huikuri kertovat.

Ramin Konditoria on kasvanut tasaisesti Mikkelissä, Kouvolassa ja Kuopiossa. Noin kaksi vuotta sitten yrityksessä oli näköpiirissä, ettei nykyinen leipomokapasiteetti enää riitä.

-Nykyisissä leipomotiloissa Rokkalassa ei voida enää kasvaa. Tänä päivänä tarvitaan erityisesti kylmä- ja pakkastilaa. Kun remontit tiloissa olisivat kuitenkin pian edessä, päädyimme rakentamaan kokonaan uuden leipomon, yrityksen aikoinaan Mikkeliin tuonut Raimo Liedes kertoo.

Uudet tilat sijaitsevat Visulahdessa uuden 5-tien varressa. Tiloihin tulee noin 1000 neliön leipomotilojen lisäksi 500 neliömetrin myymälätilat.

Toimintaa kolmessa sukupolvessa

Liedesten leipomoperheen juuret löytyvät jo 1900-luvun alkupuoliskolta Pohjanmaan Kannuksesta. Mikkelissä toiminta alkoi vuonna 1985 Raimo Liedeksen muutettua kaupunkiin ja ostettua tuolloisen Maken Konditorian toiminnan. Nykyinen osakeyhtiö muodostettiin vuonna 1997.

-Ensimmäisessä leipomossamme Mikonkadulla oli kaksi huonetta. Minä leivoin takahuoneessa samaan aikaan, kun tyttäreni Pirita myi tuotteita etuhuoneessa, Raimo kertoo.

Nykyisin Ramin Konditorialla on 7 toimipaikkaa. Yritys on kasvanut sykleittäin noin 2-4 vuoden välein sitä mukaa, kun aiemmat ideat on saatu vakiinnutettua käytäntöön.

Konditoria toimii edelleen perheyrityksenä. Raimo ei enää tee täysiä päiviä, mutta tyttäristä Pirita toimii yrityksen toimitusjohtajana ja Jonna vastaa leipomon toiminnasta. Tuotekehitystä Raimo ja Jonna tekevät edelleen yhdessä. Lapsenlapsistakin vanhimmat ovat jo kesätöissä perheyrityksessä.

”Ollaanko myö nyt ihan hulluja”

Valmistelut uuden leipomon rakentamiseksi aloitettiin kaksi vuotta sitten.

-Osallistuimme Mikkelin kaupungin järjestämään tilaisuuteen, jossa esiteltiin Visulahden alueelle tulevia uusia tontteja ja mahdollisuuksia, Isto Huikuri kertoo.

Tästä lähti valmistelu- ja suunnitteluvaihe, joka hiljalleen konkretisoitui toteutussuunnitelmaksi.

-Meidän kokemuksemme kaupungin toiminnasta ovat positiivisia. Kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin, niin kaupungin kuin kehitysyhtiönkin puolelta, Pirita kuvaa tähänastista etenemistä.

Ramin Konditoria hakee urakkavaiheeseen tällä hetkellä toimijoita. Paikallista osaamista on tavoitteena käyttää rakentamisessa niin paljon kuin mahdollista. Pääsuunnittelijana toimii Heikki Kirjalainen.

Leipomoprojekti olisi saattanut edetä nopeamminkin, mutta koronavuoden myötä perheyrityksessä otettiin vielä ylimääräinen aikalisä.

-Välillä on tullut mietittyä, että ollaanko myö nyt ihan hulluja, kun koronavuoden jälkeen lähdemme tällaiseen projektiin, Pirita Huikuri kertoo.

Sitten luottamus omaan tekemiseen ja osaamiseen taas voittaa: pohjatöitä onnistumisen eteen tehdään koko ajan ja yrityksellä on luja usko omiin tuotteisiinsa.

-Tuotantomme ei jatkossakaan tule olemaan prosessiteollisuutta, vaan uskomme käsityönä tehtäviin laadukkaisiin leipomotuotteisiin, Isto toteaa.

Laajennus ei vaikuta Kouvolan ja Kuopion leipomoiden toimintaan. Mikkelin Rokkalassa kahvilatoiminta jatkuu, mutta leipurit ja kondiittorit siirtyvät jatkossa työskentelemään uusiin tiloihin Visulahteen. Myös tarvetta uusille työntekijöille tulee.

Kysyntää Mikkelin ulkopuolelta

Uusiin tiloihin tulee perinteisen leipomon lisäksi myymälä sekä pieni gluteeniton leipomo esimerkiksi kakuille. Kysyntää yrityksen leipomotuotteille on alan muissa yrityksissä ja pääkaupunkiseudulla.

-Kakuillemme on jo pidemmän aikaa ollut kysyntää Mikkelin ulkopuolella, mutta tuotantomääristä ja tiloista johtuen kysyntään ei ole voitu vastata, Pirita kertoo.

Lounastarjoilun lisäksi myymälätiloissa yhteistyötä pyritään tekemään muiden paikallistuottajien kanssa tuotevalikoiman monipuolistamiseksi.

-Haluamme tarjota asiakkaillemme Suomen herkullisimman taukopaikan, kertoo moninkertaisesti palkittu kondiittorimestari Raimo.

Mikä Ramin Konditoria?

Ramin Konditoria Kahvila Oy on Mikkelissä vuonna 1997 perustettu perheyritys. Perustaja Raimo Liedes on edelleen mukana yrityksen kehitystoiminnassa. Raimon tyttäristä yrityksen toimitusjohtajana toimii Pirita Huikuri ja leipomon vastaavana Jonna Liedes. Mukana toiminnassa on myös Raimon vävy Isto Huikuri.

Vuonna 2019 yrityksen liikevaihto oli 3,6 miljoonaa euroa. Yritys työllistää vakituisesti n. 35 henkilöä, kesätyöntekijät ja extraajat mukaan luettuna noin 50 henkilöä. Yritys toimii seitsemässä toimipisteessä Mikkelissä, Kouvolassa ja Kuopiossa.

Kuva: Ramin Konditoria Kahvila Oy:n perustaja Raimo Liedes (vas.), Pirita Huikuri ja Isto Huikuri

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

16 maaliskuun, 2022-
18 maaliskuun, 2022

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.