Ravintoloiden tukut uuden edessä – Kespro vastaa uusilla palveluilla

Korona on vahvistanut tukkujen uudistumistarvetta. Foodservice-asiakkaat kaipaavat tänä päivänä pelkkien tuotteiden rinnalle tukea liiketoiminnan kehittämiseen sekä ennen kaikkea nopeutta ja joustavuutta. Uudistuksen kirittäjinä toimivat erityisesti pääkaupunkiseudun ravintolat, joille foodservice-alaa palveleva Kespro on tuomassa uusia palveluja, esimerkiksi jopa kuuden tunnin toimitusrytmin.

”Moderni tukku on joustava kumppani, jolla on paitsi laaja tuote- ja palveluvalikoima myös syvällinen ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta sekä tuoretta näkemystä toimintaympäristöstä ja tulevaisuuden suunnasta. Tämä on esimerkiksi korona-aikana näkynyt meillä Kesprossa selvästi, kun olemme auttaneet useita asiakkaitamme luomaan uutta liiketoimintaa haastavassa tilanteessa”, johtaja Mika Halmesmäki Kesprosta toteaa.

Kehitystä kirittävät erityisesti pääkaupunkiseudun ravintolatoimijat, joiden tarpeissa korostuvat henkilökohtaisuus, pienet toimituserät, huippulaatuiset raaka-aineet ja nopean toimitusrytmin tarve.

”Näihin tarpeisiin vastaamme alkuvuoden aikana uusilla palveluilla eli ravintolatukku-kokonaisuudella. Jatkossa esimerkiksi ravintoloiden raaka-aineiden toimitukset ovat mahdollisia jopa kuuden tunnin välein siinä missä aiemmin niitä tehtiin kerran päivässä”, Halmesmäki kertoo.

”Tiedämme, että arki keittiössä on hektistä ja yllätyksiä ei kaivata. Uusien palvelujen myötä kiireinen ravintolayrittäjä saa nyt kauttamme yhden kanavan periaatteella ja nopealla toimituksella kaiken tarvitsemansa – myös erikoistukkureiden ja pientuottajien laajan valikoiman. Jokaisella asiakkaalla on oma yhteyshenkilö, minkä lisäksi asiakaspalvelun tavoittaa tarpeen vaatiessa nopeasti. Emme siis jätä pulaan”, hän summaa.

Enemmän tilaa ravintolan asiakkaille, vähemmän hävikkiä

Pääkaupunkiseudulla tilavuokrat ovat korkeita, joten uudet palvelut tuovat merkittävää hyötyä esimerkiksi tilanpuutteesta kärsiville ravintoloille. Nopea toimitusrytmi auttaa paitsi pääomien vapauttamisessa varastotilaa muuttamalla vaikkapa asiakaskäyttöön, myös hävikin hallinnassa, kun raaka-aineita ei tarvitse pitää laajasti varalla.

Uudistuminen on ollut Kesprossa esillä pitkään, ja viime vuonna toteutumatta jäänyt yrityskauppa oli yksi osa uudistumissuunnitelmaa.

”Nyt käyttöön on otettu plan B, jossa olemme ensin tunnistaneet tarkasti asiakkaiden tarpeet sekä kartoittaneet myös globaaleja kehityssuuntia, ja rakentaneet uudet palvelut näiden mukaan. Samalla varaudumme tulevaisuuteen. Korona laski ulkona syömisen suosiota viime vuonna, mutta me näemme ravintolapalveluiden käytön lisääntymisen megatrendinä, joka kasvaa tulevina vuosina myös Suomessa huomattavasti nykyisestä. Me teemme töitä sen eteen, että asiakkaamme menestyvät omassa liiketoiminnassaan ja voimme yhdessä tarjota suomalaisille uusia ruokaelämyksiä”, Halmesmäki toteaa.

Lisätietoja:
Mika Halmesmäki, johtaja, Kespro, puh. 050 502 3582, mika.halmesmaki@kesko.fi
K-ryhmän viestintä, puh. 010 53 50 200, viestinta@kesko.fi

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

UUSIN LEHTI

Liity Facebook -ryhmään

Tilaa uutiskirje

Viikottainen kooste alan tärkeistä uutisista sähköpostiisi

Tulevat tapahtumat

16 maaliskuun, 2022-
18 maaliskuun, 2022

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.