Vetovoimaa ravintola- ja cateringalalle koulutuksen keinoin

Ahlmanin kartano talviasussaan.

Koronarajoitusten aiheuttamia jälkiä joudutaan varmasti korjaamaan työelämässä vielä pitkään.

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi arvioi, että alalta on poistunut jopa 10 000–25 000 työntekijää. Hänen mukaansa työvoimapula pahenee, jollei maassamme vartu uutta tekijäsukupolvea eikä ulkomailta saada apuja.

Alan toimijoiden parissa on kritisoitu etenkin sitä, ettei matkailu- ja ravintola-alan kohtelu ole ollut sulkujen ja rajoitusten suhteen tasavertaista muihin aloihin verrattuna. Kaksi vuotta jatkunut epävarmuus on alkanut näkyä myös koulutettavien määrässä. Toisaalta koronan aikana on Suomessa perustettu parisen tuhatta uutta alan yritystä.

Alan haasteisiin vastatakseen useat koulutusyhtymät ovatkin ryhtyneet räätälöimään koulutuksiaan. Yksi tällainen on Tampereella toimiva AhlmanEdu. Se on yksityisen säätiön ylläpitämä oppilaitos, josta valmistuu vuosittain noin 400 eri alojen osaajaa.

Helposti ajatellaan, että kuka hyvänsä voi ryhtyä tarjoilijaksi ilman varsinaista koulutusta, vaikka tosiasiassa tarjoilijan työ on todella vaativaa. Se edellyttää mm. vahvaa tuote- ja erikoisruokavaliotuntemusta.

AhlmanEdussa voi suorittaa ravintola- ja cateringalan perustutkinnon. Katri Koivula on yksi kolmesta AhlmanEdun ravintola- ja cateringpuolen vastuuvalmentajista ja toimii myös tiiminvetäjänä.

– Jotenkin näkisin, että tämän on pakko olla jonkinlainen aallonpohja, josta on tie vain ylöspäin. Ja jaksan uskoa, että ala lähtee vielä nousuun, hän luonnehtii tämän hetkisiä tunnelmia.

Ikärajana oppilaitoksessa 18 vuotta. Opiskelijat ovat joko lukion suorittaneita nuoria tai alaa vaihtavia aikuisia.

– Ravintola- ja cateringala vetää yllättävällä tavalla myös aikuisia, joilla voi olla aivan toisen tyyppinen koulutus takana ja jotka nyt haluavat toteuttaa esimerkiksi pitkäaikaisen haaveensa kokin ammatista, Koivula kertoo.

AhlmanEdu on ollut mukana yhdessä muiden alan kouluttajien ja toimijoiden kanssa miettimässä niitä keinoja, joilla ravintola-alalle saataisiin kipeästi kaivattua työvoimaa. Kuvassa vastuuvalmentaja Katri Koivula sekä opiskelijat Mikko Rintala ja Nico Laulajainen.
AhlmanEdu on ollut mukana yhdessä muiden alan kouluttajien ja toimijoiden kanssa miettimässä niitä keinoja, joilla ravintola-alalle saataisiin kipeästi kaivattua työvoimaa. Kuvassa vastuuvalmentaja Katri Koivula sekä opiskelijat Mikko Rintala ja Nico Laulajainen.

Huippukokiksi kisällinopissa

AhlmanEdu on ollut mukana yhdessä muiden alan kouluttajien ja toimijoiden kanssa miettimässä niitä keinoja, joilla ravintola-alalle saataisiin kipeästi kaivattua työvoimaa. Sen tuloksena lähdettiin jo vuonna 2020 rakentamaan täysin uutta konseptia helsinkiläisen Olo Collectionin kanssa. AhlmanEdulla projektia luotsaamassa oli Katri Koivulan rinnalla tämän kollega Pasi Lassila.

– Keittiömestari, Olo Collectionin osakas Pekka Terävä oli sitä mieltä, että mestari-kisälli -malli sopi hyvin tähän yhteyteen, onhan kyse käsityöammatista. Keittiömestarit ovat hänen mukaansa myös valmiita jakamaan omaa tietotaitoaan eteenpäin, Koivula valottaa.

Ajatuksena oli, että opiskelijat suorittavat Olo Collectionin ravintoloissa saman perustutkinnon kuin Ahlmanin lähiopinnoissakin, kuitenkin sillä erotuksella, että opiskelu tapahtuu pääosin ravintolaympäristössä.

– Heillä voi olla 1–2 lähiopetuspäivää per viikko, mutta suurin osa opinnoista tapahtuu käytännön työnä keittiöissä koulutettujen työpaikkaohjaajien opastuksella, Katri Koivula kuvailee.

Konsepti on toiminut todella hyvin ja kokemukset ovat olleet rohkaisevia.

– Opiskelijat ovat saaneet kädentaitoja ja vahvaa tuntumaa työelämään, ja siitä on kyllä tykätty. Huomasimme kuitenkin, että maantieteellinen välimatka aiheutti pientä haastetta ja aloimme tähyillä sen vuoksi seuraavaa yhteistyökuviota Tampereen päästä, hän kertoo.

Ravintola- ja catering-alan perustutkinto tarjoaa monipuoliset taidot ja osaamisen ruoanvalmistuksesta tarjoiluun sekä vastuullisuudesta ja lähiruuasta asiakaspalveluun.

Vuosi sitten kuvioon saatiin mukaan keittiömestari ja huippukokki Arto Rastas, jonka luotsaamana opiskelijoilla on nyt mahdollisuus kehittyä huippuammattilaisiksi. Koulutus räätälöidään opiskelijalle sopivaksi ja työvaltainen oppiminen tapahtuu Tampereella Arto Rastaan johtamissa Periscope- ja Dining26-ravintoloissa. Opiskelijat näkevät samalla kahden erilaisen ravintolan eron ja pääsevät halutessaan tutustumaan myös catering-toimintaan.

Ahlmanin lähiopetuspäivinä opiskelija perehtyy taas tiimioppimiseen ja opiskelee yhteisiä tutkinnon osia, joita ovat mm. matematiikka ja äidinkieli. Lisäksi Ahlmanilla voi opiskella vielä yrittäjyyden teoriaan liittyvät osaamisalueet.

Yhä useampi huippukokki-opiskelija onkin kiinnostunut ravintola-yrittämisestä ja oman ravintolan perustamisesta. Mikä parasta, opiskelija pääsee tässä mallissa tutustumaan aitoon työympäristöön ja saa työssä oppimisen kautta vahvat eväät myös oman ravintolan pyörittämiseen.

Tässä ravintola- ja cateringalan perustutkintoa suorittava Teemu Laine työn touhussa.
Tässä ravintola- ja cateringalan perustutkintoa suorittava Teemu Laine työn touhussa.

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma ja osatutkinto

Huippukokki ja -tarjoilija koulutusten tavoitteena on siis kohottaa alan profiilia ja herättää uutta kiinnostusta kovia kokenutta ravintola-alaa kohtaan.

– Uskomme, että koronan hellittäessä alalle tarvitaan sekä työntekijöitä että opiskelijoita, Koivula toteaa.

Pienenä kouluttajana AhlmanEdun etuna on edellä kuvaillun kaltainen ketteryys luoda uusia konsepteja.

– Olemme lähteneet kehittämään henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa ja sen optimaalista hyödyntämistä kunkin opiskelijan kohdalla. Kartoitamme opiskelijan aiemman osaamisen, jottei kenenkään tarvitsisi kuluttaa turhaan koulunpenkkiä, vaan tämä pääsisi kartuttamaan aidosti osaamistaan, Katri Koivula huomauttaa.

Viimeisimpänä hankkeenaan ravintola- ja catering tiimin vastuuvalmentajat Katri Koivula, Tuuli Lähteinen ja Pasi Lassila ovat lähteneet rakentamaan yhdessä Lapland Hotels -ketjun kanssa osatutkintokokonaisuutta.

Opintoihin valittavien haastattelut tehdään yhdessä StaffPointin ja AhlmanEdun toimesta. Osatutkinnossa ei tarvitse tulla opiskelemaan alan koko tutkintoa, vaan voi valita tarvitsemansa kokonaisuuden.

– Kyse on asiakaspalvelutehtävissä toimivista matkailualan toimihenkilöistä, jotka siis suorittavat osatutkinnon ja pääsevät sitä kautta työelämään, Koivula valottaa.

Opinnot alkavat vielä kevään aikana starttaavalla Ahlmanin kustomoimalla lähiopetusjaksolla. Myöhemmin, kun koronarajoitukset ovat kunnolla poistuneet, opiskelijat pääsevät koulutussopimuksella Lapland Hotelsin toimipisteisiin. Sopimukseen kuuluu oppisopimuksella tehtävä palkallinen työ, joka jatkuu kesän loppuun asti. Haku on tätä haastattelua tehtäessä vielä auki, ja hakemuksiakin on tullut Koivulan mukaan lupaavaan tahtiin.

Työelämän murros ja uudet tuulet

Suomessa ja muuallakin maailmassa eletään eräänlaista työelämän murrosta. Työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä, ja tänä päivänä monen nuoren ajatus työelämästä hyvin toinen kuin edellisellä sukupolvella.

– Meille on tärkeätä selvittää, mitä tulevat työntekijät haluavat, Katri Koivula huomauttaa.

Enää ei välttämättä tullakaan suorittamaan koko tutkintoa, vaan halutaan oppia tiettyjä osa-alueita. Ollaan ehkä valmiita työskentelemään vaikkapa jossakin sesonkipaikassa, ja sitten toiset puoli vuotta ehkä halutaan olla jossakin muualla.

Tällainen työelämän pirstaloituminen ja uuden sukupolven erilaiset työelämää koskevat odotukset haastavat oppilaitokset etsimään sopivia polkuja näillekin nuorille.

– Toisaalta myös alan yritysten tarpeet ovat muuttuneet aiempaan verrattuna. Sinne tarvitaankin ehkä juuri sesonkityöntekijöitä, jolloin tällainen koulutus vastaa sekä opiskelijoiden että asiakasyritysten tarpeisiin, Ahlmanin vastuuvalmentaja Katri Koivula kiteyttää.

 

AhlmanEdun ravintola- ja catering-alan perustutkinto

  • Opiskelupaikka AhlmanEdu Tampere sekä Arto Rastaan ravintolat Tampereella tai Olo
    -ravintolat Helsingissä.
  • Opintojen kesto n. 1,5 – 2,5 vuotta henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman
    mukaisesti.
  • Kohderyhmä: Yli 18-vuotiaille alasta kiinnostuneille.
  • Vuonna 2022 mahdollisuus päästä oppimaan italialaisen keittiön saloja paikallisiin
    ravintoloihin Brescian kaupungin / Garda-järven seuduille.
  • Koulutuksen voi aloittaa joustavasti ympäri vuoden.

Yksilöllisen opintopolun hyödyt

  • Opiskelija voi syventää olemassa olevaa osaamistaan tai aloittaa tyhjältä pöydältä.
  • Opiskelija voi olla alanvaihtaja.
  • Opiskelija voi olla suorittanut toisen asteen tutkinnon.
  • Opiskelijalla voi olla osaamista entuudestaan ravintola-alalta.
  • Hyvät työllistymismahdollisuudet koulutuksen jälkeen. Esimerkiksi Ahlmanin viiden vuoden
    takaisista opiskelijoista osa on esimiesasemassa.
  • Etenemismahdollisuuksia moneen suuntaan.

Lähde: AhlmanEdu

Remember Me

Sivustolla käytetään evästeitä, joilla voimme parantaa sivustoa ja käyttökokemustasi sekä kohdentaa markkinointiamme. Osa evästeistä on sivuston toiminnalle välttämättömiä. Lue tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme evästeisiin liitettyjä tietoja.